Ulkomailla pidempään asuessa oman kotimaan alkaa nähdä väkisinkin eri silmin. Niin hyvät kuin huonotkin puolet korostuvat. Tänään juhlin itsenäisyyspäivää kolmatta kertaa Arabiemiraateissa. Kaipaus Suomeen on on aina tähän aikaan vuodesta niin kova, että Suomi-kuvia katsellessa voi haistaa talvisen luonnon raikkaan tuoksun, savusaunan ja juhannuskoivut. Jarkko Aholan Finlandiaa tai Sylvian joululaulua kuunnellessa tuntuu niin kuin sydäntä revittäisi ulos rinnasta. Ensitahtien kajahtaessa asetun dramaattiseen asentoon sohvan, sängyn tai huoneen nurkkaan ja annan itkun tulla koko ajan voimistuen, kunnes joku älyää tulla kysymään, mikä mulla on? Tämä siksi, jotta voin purkaa Suomi-ikävääni. Nykyään pitää itkeä jo tosi kovaa, ennen kuin saa perheen huomion. Normirääkymisestä lapset vaan käyvät kurkkaamassa ovelta ja toteavat rauhallisesti, että ”Se kattoo taas niitä tunnevideoita puhelimesta”. Jos joku erehtyy tulla kosketusetäisyydelle, nappaan kiinni kuin lihansyöjäkasvi, otan kainaloon ja alan sopertaa Suomi-juttuja tyyliin ”Tiedäthän sinä, että Suomi on SINUN OMA maa. Se on aina meidän kotimaa, vaikka asuttais missä. Se on meidän oma maa, ymmärrätkö? Koti.” Sitten jos lapsi ei ole vielä päässyt karkuun, aloitan sen kauneimman osuuden. Itkuisella äänellä alan opettaa Maamme-laulua. No voitte kuvitella. Innostuminen ja Suomi-rakkaus varmaan ovat lapsilla huipussaan näissä hetkissä.
Tällä viikolla on täällä juhlittu myös paikallista kansallispäivää, 2.12. Tai no, sitä on juhlittu noin kuukausi. Kuukausi ennen National Dayta on Flag Day, josta juhlinta alkaa. Kansallispäivä on täällä kirkkaasti vuoden huipentuma. Noin kuukauden ajaksi kaikki muuttuu puna-vihreä-musta-valkoiseksi. Nämä ovat lipun värit. Niin autot kuin talotkin saavat neliväriset kuoret. Ihmiset koristelevat itsensä ja omaisuutensa UAE-sälällä. Kaupunki koristautuu käsittämättömillä valoviritelmillä, jotka saavat perus joulukadun valot lakkaamaan yrittämästä. Ihmiset juhlivat virastoissa, kouluissa, puistoissa, kaduilla ja kodeissa. Musiikki raikaa kilpaa ilotulitusten kanssa ja kaikki saavat nauttia juhlahumusta. Tämä on myös meidän maahanmuuttajien karnevaali ja alkuaikojen hämmennyksen jälkeen sitä jo odottaa ja valmistelee innoissaan. Paikallisten onni, ylpeys ja ilo omasta maastaan on tarttuvaa laatua. Tässä on jotain, minkä haluan viedä mukanani Suomeen, kun sinne palaan. Onni, ylpeys ja ilo omasta maasta.
Arabiemiiraatit eivät ole koskaan olleet sodassa. Maa on syntynyt seitsemän eri emiraatin yhdistyessä yhdeksi valtioksi ei taisteluiden tai vallankaappausten, vaan neuvotteluiden tuloksena. Suomi on kulkenut kovemman tien saavuttaakseen itsenäisen valtion aseman. Kunnioitan mitä suuremmin sitä uhrausta, jonka maamme veteraanit ovat tehneet, jotta meillä on oma kotimaa. ”Isät veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan.” Vapauden hinta on ollut hirvittävä. Se on kuitenkin maksettu. Halu ja unelma itsenäisestä Suomesta sai suomalaiset taistelemaan. Unelma siitä, että me myöhemmät sukupolvet saamme elää onnellisena, rauhan vallitessa maassa nimeltä Suomi.
Uhraus on tehty, hinta on maksettu. Eikö meidän sukupolvemme tehtävä olisi kunnioittaa tätä olemalla yhtenäinen kansa, joka iloitsee maastaan ja pitää toistensa puolta? Minun mielestäni se nimenomaan olisi tapa, jolla kunnioittaisimme niitä, jotka ovat tämän maan meille taistelleet. Elää todeksi se unelma, joka Suomen itsenäisyyteen on johtanut. Unelma omasta maasta. Ilo ja ylpeys Suomesta muulloinkin kuin satunnaisten arvokisamitalien koristaessa jääkiekkoilijoiden kaulaa. Meillä on niin paljon muutakin, mistä olla onnellisia ja ylpeitä! Täällä hiekka-aavikolla Suomen upea luonto vuodenaikoineen on noussut arvoon arvaamattomaan. Käsitätkö sinä, kuinka onnellinen saat olla voidessasi kulkea vapaasti Suomen luonnon kauneuden keskellä? Kalastaa, metsästää, marjastaa, sienestää tai ihan vaan haistella puhdasta ilmaa ja ihastella luonnon ihmeitä ja vuodenaikojen vaihtelua. No niin, nyt itken taas. Onneksi muu perhe on leikkimässä ulkona. Mutta siis Suomi on hurjan kaunis! Tuollainen puhdas luonto ei ole mikään itsestäänselvyys. Sitten tasa-arvo asiat. Mietitäänpä nyt ihan oikeasti maailman mittakaavassa, kuinka tasa-arvoisessa maassa siellä saadaan elää. Jokaisella suomalaisella on oikeus ilmaiseen koulutukseen. Meillä on yksi maailman parhaista koulujärjestelmistä ja se on ilmainen. Päihitämme muiden maiden omaisuuksia maksavat koulutuspolut tuloksellisuudella aivan heittämällä. Eikö se ole jo yksin tasa-arvoa, jos mikä? Jokaisella on yhtenäiset mahdollisuudet kehittää itseään ja kouluttautua miten pitkälle tahansa. Naisten ja miesten asema, sekä naisten oikeudet ovat luonnollisesti korostuneet arvomaailmassani ja Suomi-kuvassani täällä lähi-idässä eläessä. Ihmisarvo. Suomessa on ehkä vaikea käsittää, mitä on ihmisten todellinen eriarvoisuus. Nyt en tarkoita suomalaisella mittapuulla duunari versus rantaruotsalainen. Puhun nyt orjuudesta, ihmiskaupasta, sodan kauheuksista, korruptiosta. Siitä kun ihminen ei ihan oikeasti anna toisen ihmisen elämälle mitään arvoa. Matkailu avartaa. Meillä on niin paljon hyvää. Paljon on paskaakin; toimikoon tämä kirjaimellisena aasinsiltana laitoksiin hylättyjen vanhusten oloihin ja nykyiseen talous- ja työllisyystilanteeseen ja sen seurauksiin ihmisten arjessa. Mietin vaan, onko valittaminen ja viha sitten kuitenkaan se keino, jolla nämä epäkohdat tehokkaimmin korjaantuvat, vai pitäiskö sitä jokaisen koittaa miettiä, mitä itse voisi käytännössä tehdä, jotta suunta kääntyisi ylöspäin? Jeesata naapuria, huolehtia suvun vanhuksista, auttaa tuntematonta avun tarpeessa olevaa, katsoa itseään peiliin ja kasvattaa lapset asennemuutokseen. Olisko siinä jotain?
Mikä meitä vaivaa? Miksi Suomessa niin usein toinen suomalainen kääntyy toista vastaan? Toisen epäonnitumisesta riemuitaan ”mitä-minä-sanoin-ei-siitä-mittään-tule-ei-olis-kannattanu-ees-yrittää”-tyyliin. Miksi ei ennemmin kannusteta ja tsempata? Miksi kaikesta valitetaan? Niin tai näin, ikinä ei ole hyvä. Jos on hyvä, niin pitää oppia pelkäämään pahinta ja piilottamaan kynttilä vakan alle. Ei saa menestyä, ettei naapurit tule kateelliseksi. Ei saa olla liian hyvä missään, paitsi tietysti jääkiekossa. Mutta annetaan nyt varulta ymmärtää, että se on vaan ihan sattumaa ja että varmaan se hyvyys menee ohi ja muut ovat parempia. What the hell???? Mistä tämä viha ja negatiivisuus kumpuaa? Ulkomailla suomalaisen tunnistaa ihmisjoukosta siitä, että hän näyttää niin vihaiselta. Pitää olla vihainen ja vakava. Näin sitä antaa pätevän kuvan itsestään ja välttyy mukavasti ihmiskontakteilta. Ei tässä olla mitään turhannaurajia perkele, luulevat vielä ruotsalaiseksi, jos hymyilee.
Mitä me kansana saataisikaan aikaan, jos käännettäisi aivot himpan verran positiivisemmalle kanavalle? Jos taisteltaisiin yhdessä menestyksen eteen samalla draivilla, jolla nyt toisia lytätään? Se kaikki energia naapurikyttäämisestä, toisten mustamaalaamisesta ja kadehtimisesta, se jos käytettäisiin hyvään, mitä siitä aiheutuisi? Tiedän, että tämä ajatus aiheuttaa pilkallista hilpeyttä ja vähättelevää hymähtelyä monissa perusvihaajissa, jotka tykkäävät enempi valittaa ja syytellä, kuin tehdä asioiden eteen jotain. Heille tämä on hyvä, vihaajien Suomi, kylmä, märkä ja pimeä. Niin se olla pitää, on aina ollut ja tulee olemaan. Mutta jos kuulut ihmisryhmään, jota tämä masennuksen ilmapiiri joskus edes ahdistaa, niin koita muistaa, että muutos lähtee meistä jokaisesta itsestä. Moni asia muuttuisi, jos jokainen menisi ihan vähän itseensä muiden arvostelemisen sijaan. Mitä, jos itsenäisyyspäivä olisi meillekin se vuoden merkittävin ja iloisin juhla, joka otetaan vastaan arvokkuudella, mutta myös riemulla? Eikö se, jos joku ole juhlimisen arvoinen asia, että meillä on oma, vapaa maa? Ei muuta kuin ystävät koolle, suomalisia herkkuja pöytä notkumaan, iloista mieltä ja malja Suomelle! Tätä saa juhlia! Tämä on Suomen ja suomalaisten päivä.
Onnea sinne Suomeeni kaukaisehen! Olen ylpeä maastani.
syntisenhyvaa 