Piparia. Simppelisti.

Olen aina tehnyt piparit äitini ohjeella, jossa likaantuu hirveän monta kulhoa ja jossa pitää vatkata kaikkia asioita erikseen ja se on jotenkin vähän työlästä. Eilen iltana olin  sitten pakkotilanteessa, kun olin lapsia nukkumaan peitellessä luvannut, että huomenna meillä on piparinleivontatalkoot. Taikina oli siis pakko tehdä, vaikka kuinka väsytti. Päätin kokeilla, kuinka pahasti taikina menee pieleen, jos oikaisen kaikki vatkaukset.

Nyt tein ihan kylmän rauhallisesti niin, että paloittelin voin isoon kulhoon ja kaadoin sokerin sen päälle. Sitten kiehautin siirapin mausteineen ja kaadoin jäähdyttelemättä voin ja sokerin päälle. Sitten pyöräytin ne tasaiseksi seokseksi. Lisäsi vauhdissa pari munaa ja jauhot+soodan. Koko läjä jääkaappiin yöksi. Jännä nähä. Tein makutestin pahaa-aavistamattomalle aviomiehelleni ja täydestä meni ainakin vielä tässä vaiheessa. Ehkä vatkauksista ja kulhojen likaamisesta rangaistaan sitten paistotuotteen rapeudessa tai rakenteessa?

Seuraavana aamuna oli totuuden hetki edessä. Paljastuuko huijaukseni lopullisessa tuotteessa? Ennen varsinaista piparipajan avaamista oli kuitenkin käytävä kaupassa ostamassa kaulin. Ja vähän lisää joulukoristeita. Sitten vaan Michael Bublen Christmas soimaan ja hommiin. Nopea makutesti jääkaapilla, taikina oli edelleen hyvää. Sitten kaulimaan, myös rakenne oli hyvä. Ekat pellilliset uunsta ulos, tulos täydellinen!

Feliz Navidadin tahdissa jammaillen koristelimme piparin toisensa jälkeen ja Jami opetti minulle, kuinka saa eniten karkkeja mahtumaan yhteen pipariin. Illalla Mrs. Coldbay Cateringin uusi koristelupäällikkö sai pukea ylleen upouuden joulunodotuspyjaman, koska sanoi äidille taikasanat: ”Äiti saanko ottaa sieltä purkista vielä yhden semmosen piparin, missä ei oo mittään karkkeja, ku ne on kuitenki kaikkein parhaita?”

Taas yhdet Paraisten Piparit

½ kg voita
1½ dl siirappia
2 munaa
4,75 dl sokeria
2 tl neilikkaa
2tl kanelia
1 tl inkivääriä
1rkl soodaa
n 14 dl, itse laitan lähes 2 dl vähemmän ja jos pahasti tarttuu niin lisään sitten leipomisvaiheessa vähän
Pullo täyteläistä punaviiniä

Kiehauta siirappi ja mausteet. Kaada suoraan kattilasta paloitellun voin ja sokerin päälle isoon kulhoon. Sekoita tasaiseksi.Pyöräytä vatkaimella joukkoon kananmunat ja jauhot, joihin sooda on sekoitettu. Laita taikina jääkaappiin yöksi. Katso laatikoistasi, onko sinulla kaulin. Jos ei ole, säästä punaviinipullo ja käytä sitä kaulimena huomenna. Jos löysit kaulimen, avaa punkku, kaada itsellesi reilu lasillinen ja nauti olostasi ja siitä tyytyväisyyden tunteesta, että olet saanut taikinan tehtyä alle kymmenessä minuutissa.

Seuraavana päivänä (tai kun kerkeät) leivo piparit ja paistele n 200 asteessa 5-8 min uunista riippuen. Meidän Arabian ihmeellä meni 3-4 minuuttia…en tiiä mikä sitä vaivaa ku käy niin kuumana. Jos jouduit käyttämään punkkupulloa kaulimena, niin voit vihdoin avata sen tänä iltana. Nautiskele hyvästä viinistäsi loistavien pipareiden ja juustojen kanssa. Ne joilla oli kaulin ja jotka joivat koko pullon eilen – ottaako nyt päähän? Minähän sanoin, että ”Reilu lasillinen” – ei koko pulloa.

Hyvää joulunodotusta Suomeen täältä aavikon laidalta!

Riina

Advertisement