Mieleenpainuneita asiakaspalvelutilanteita vol. enmuistamones

En ole taas aikoihin postaillu mitään ja tuli tunne, että olen selityksen velkaa. Ja kerrankin, KERRANKIN, minulla on selitys, joka mielestäni on ihan hyvä. Perustin nimittäin yrityksen ja aika on mennyt sen käynnistyspuuhissa. Nyt se on käynnistetty ja ekoja tilauksiakin on hoidettu oman firman nimissä! Eli käykäähän tsekkaamassa, mistä on kyse osoitteessa http://www.mrscoldbay.com ja tunnustamassa tykkäämisenne osoitteessa http://www.facebook.com/Mrs.Coldbay

Unelman toteuttamisesta kai tässä on kyse. En keksinyt enää tarpeeksi pätevää syytä, miksi tämä asia on minulle vain haave, josta puhutaan ”sit kun” ja ”jos joskus” termein. En jaksanut odotella enää J.P.:n ”muistokirjoituksessa” kuvaamani kaltaisia elmänmullistuksia oikeuttamaan unelman toteuttamiseen ryhtymistä. Päätin elää, niinkuin opetan😉 No mut se siitä. For now.

Yksi juttu tuli mieleen, kun muistelin taas vanhoja asiakaskohtaamisia. Olinpa kerran työvuorossa eräässä italialaisessa ravintolassa. Sisään astui kaikki ärsyttävän pikkupomon, kunnon nousukkaan, tuntomerkit täyttävä herrahenkilö. No minähän sen jouduin ottamaan, vaikka vitutti jo valmiiksi. Tämä kaveri nimittäin kuuluui juuri siihen saakelin ärsyttävään asiakasryhmään, joka taputtelee tarjoilijoita (eli heidän kielellään tyttöjä tai muruja) pyllylle, naksuttelee sormiaan ja elää joka hetki uransa huipulla. Hänet on ehkä juuri ylennetty maan matosesta esimieheksi, jolla on oma pieni sermillä eristetty työpiste tai mahdollisesti jopa ihan oma työhuone. Kuitenkin, hänen on pitänyt mennä Dressmaniin ostamaan puku kaiken tämän menestyksen merkiksi. Tämän ryhmän tunnusmerkillinen puku istuu huonosti ja näyttää halvalta, mutta hän itse ei sitä tiedä. Hänelle se on vallan ja menestyksen merkki.

Että tämmönen seppä sitten pölähti sisälle ja ilmoitti haluavansa italialaista ruokaa. Ravintolassa oli loistava keittiömestari, joka oikeasti osasi tehdä parasta, mitä italialaisella keittiöllä on maailmalle annettavaa. Ruokalista oli kunnianhimoinen ja sisälsi monia italialaisen keittiön klassikoita. Listalta löytyi myös pitsaa. Herra Asiakashan tämän myös ilokseen huomasi. Itku kuitenkin pitkästä ilosta, sillä täytevaihtoehdoissa ei ollu lainkaan kebabia eikä Aura-juustoa. Lähdetääs tästä itse tilanteeseen.

Asiakas: ”Joo mä huomaan täs, ettei teillä löydy ollenkaan kebablihaa näistä pitsoista. Ja hetkinen, ei myöskään auraa.”

Minä: ”Joo kebabia meillä ei tosiaan ole, kun se ei varsinaisesti kuulu italialaisen keittiön raaka-aineisiin. Halutaan tarjota mahdollisimman autenttisia makuelämyksiä. Ja Auraakaan ei juuri siitä syystä ole, mutta gorgonzolaahan sieltä löytyy kyllä.”

A: ”Jos te haluatte menestyä pitsapaikkana, niin suosittelen kyllä ottamaan sen kebabin valikoimiin. Kyllä kaikilta kilpailijoilta täällä Jyväskylässä saa nimenomaan kebab-aurajuusto pitsaa.”

M:”No kiitos kovasti palautteesta. Välitän tiedon keittiöpäälliköllemme. Mut miltäs tuo gorgonzola kuulostais?”

A:”No ei kyllä oikein miltään, kun mieli teki nyt just homejuustoa eikä mitään jalapenoja.”

M:”Aivan. No itseasiassa…”(asiakas keskeyttää)

A:”Tuo kuule ihan semmonen pizza, mitä sä ite söisit, jos oisit vapaalla ja pääsisit ulos syömään!” (luonnollisesti loppuun silmänisku ja vapautunut nojailu taaksepäin sekä tarjoilijan mittailu päästä varpaisiin vähääkään irstaita ajatuksia peittelemättä)

M:”Seeelvä homma.Kiitos!”

Noo, sitten vein tilauksen kyökkiin ja kiikutin tämän gourmet-helmen kännykkäänsä kovaäänisesti nauravan ja miehekkästi puhuvan lempiasiakkaani pöytään. Olin juuri katsonut hyvin inspiroivan elokuvan ”Waiting” ja mieleeni tuli väkisinkin pari sieltä opittua kikkaa, mutta hillitsin itseni. Pitsa tuli ilman parmesania. Toivottelin hyvät ruokahalut ja menin muihin hommiin. Hetken kuluttua tuosta yhden hengen pöydästä alkoi kuulua armoton sormien naksuttelu. Mieleeni tuli mennä pitämään pikku puhuttelu siitä, miten ravintolassa käyttäydytään. Sitten kuitenkin ajattelin, ettei tämä asiakas ole ansainnut ilmaista koulutusta. Luotin siihen, että joskus hön tekee saman isommassa seurueessa ja säästin nöyryytyksen siihen. No, asiakas sen sijaan ei nöyryytyksiä säästellyt.

M:”No niin, maistuikos se pitsa?”

A:”Maistuihan se, mutta ei näin pieni mies jaksanut syödä ihan kaikkea (naurua omalle vitsille). Niin, että sä voit nyt viedä nuo loput sinne teidän henkilökunnan tiloihin ja saatte syödä ne.”

M:(totaalinen jähmettyminen, hiljaisuus)

A: (silmäisku ja teko ystävällinen hymy)

M:”Siis anteeks mitä?”

A: ”Niin, että sä voit viedä tuon lopun teille tuonne takahuoneeseen, niin saatte syödä siitä. Mä en enää jaksa.”

M:”No kiitos nyt oikein kovasti tästä tarjouksesta, mutta usko tai älä, meillä ei ole tapana syödä asiakkaiden jätteitä.Että jos herralle sopii, niin laitan nämä loput ihan tuonne biojätteisiin ja tuon teille laskun.”

A:”Niinpä niin (ilmeellä: syöttehän te ihan mitä vaan, mitä teille annetaan).

Et kuulkaas tämmönen hommeli. Ihmiset eivät koskaan lakkaa yllättämästä.

6 thoughts on “Mieleenpainuneita asiakaspalvelutilanteita vol. enmuistamones

  1. Hei,

    olisiko sinulle laittaa maistuva mantelijauhokakun tai tortun ohje. Kiitokset etukäteen.
    terveisin
    Hannele

  2. Onnea ja menestystä uudelle yritykselle!! Olen löytänyt täältä blogistasi paljon hyviä reseptejä eli hommat on varmaan hanskassa !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s