”Ei nähny tonttu!”

Oi voi kun ei yhtään tee tiukkaa huijata omaa lasta. Päinvastoin. Tuntuu ihanalta. Olen vihdoinkin löytänyt keinon, jolla saan edes hetkittäin esikoiseni käyttäytymään, no ei nyt nätisti, mutta ihan kivasti. Keino on tietysti Joulupukki ja hänen apulaisinaan häärivät tontut. Eilen kylässä piipahtanut hyveellinen anoppini pyysi, että rajoittaisin lasteni huijaamista niihin hetkiin, kun hän ei ole paikalla. Tämähän ei tietenkään sopinut minulle.

Ennen kuin sain omia lapsia, ihmettelin, miksi lähisuvusta löytyvät vanhemmat ovat niin tarkkoja siitä, että nimenomaan joulupukki tuo lahjat. Lasten lahjoihin ei ikinä saanut laittaa mukaan korttia, jossa olisi lukenut esim. ”Hyvää joulua Villelle t. kummisetä.” Ei. Kaikki lahjat piti tulla mukamas joulupukilta. Vanhemmat eivät saaneet vaihtaa lahjoja perinteisellä suvun aamupuurolla lasten nähden, vaan ne piti käydä salaa viemässä auton peräkonttiin. Tämä oli minusta hieman outoa. Kunnioitin kuitenkin heidän toivomustaan ja toimin tämän joulupukki-on-olemassa-ideologian mukaan. En silti koskaan ollut täysin vakuuttunut joulupukin olemassaolosta tai tarpeellisuudesta. Nyt olen. Se naurettava ajatus, että ihmiset haluavat muistaa rakkaimpiaan lahjoilla tuodakseen toisilleen hyvää mieltä ja iloisia yllätyksiä on haudattu.

Olen löytänyt todellisen joulun merkityksen. Sillä ei ole mitään tekemistä Vapahtajamme, Jeesuksen syntymän kanssa. Todellinen vapahtaja on Joulupukki. Se on nimittäin niin, että mikään aiempi uhkaus (Kyllä, olen vajonnut jo aikoja sitten käyttämään uhkailua ja kiristysta osana kasvatustoimintaani. Suurena osana.)… niin siis että mikään aiempi uhkaus ei ole toiminut niin hyvin, kuin tämä joulupukkihomma. Tämä toimii! Kotonamme on tapahtunut ennennäkemättömiä asioita sen jälkeen, kun saimme lapsemme tajuamaan sen yksinkertaisen kaavan, jota Joulupukki toiminnassaan noudattelee. Siis sen perusjutun, että Joulupukki tuo jouluna paljon lahjoja kilteille lapsille. Ei tuhmille. Ja että on olemassa tonttuja, jotka hiipivät tarkkailemassa lapsia ja raportoivat Joulupukille näkemästään. Ja voin myös paljastaa, että tänä vuonna (ja ehkä ikuisesti) Jyväskylän kaupungista Lohikosken kaupunginosa on valittu tonttujen kesken erityistarkkailualueeksi.

Tästäpä johtuen Jamilla kävi lähes uskomattoman hyvä tuuri tässä eräänä päivänä. Syöttäessäni perheen pienimäistä esikoinen hyökkäsi tietokoneen kimppuun. Tämä tuli varmaan vanhasta lihasmuistista, sillä tällaistahan meillä ei enää tapahdu, kiitos Joulupukin. No, vanhasta muistista hän nikkaroi koneen tilttiin. Hiljaisuus valtasi olohuoneen ja paha aavistus ilmestyi virnuilemaan olkapäälleni. Niinpä kylmä hiki selässäni ja kuusi kiloa vauvaa roikkumassa nännistäni könysin tarkastamaan tilanteen. Jami seisoi ikkunan edessä ja vilkuili ulos hätääntyneen näköisenä.

”Ei nähny tonttu!” hän huokaisi hetken panikoituaan.

”Mitä ei nähny?” kysyin.

”Kone meni rikki, ei Jami rikkonu”, poika vastasi.

Tämän jälkeen hän huusi ikkunaan päin auttavansa äitiä ja huomautettuani hänelle huutamisen tarpeettomuudesta lisäsi vielä, ettei huuda. Useana päivänä Jami on kilttinä olemisen lomassa käveleskellyt muina miehinä ikkunoiden edessä nyökytellen päätään ja hokien ”Jami on kiltti poika. Ei tuhma oo. Nou nou nou. Pieni poika. Kiltti. Ihana. Jami on ihana.” Musiikkia äidin korville. Voin jo lähes kuvitella millaista olisi juoda kuppi kahvia rauhassa joululehteä lukien. Tehköön tontut vielä hetken hommiaan, niin vielä se tapahtuu. Ennen joulua. Sitä, mitä tapahtuu, kun Jami tajuaa joulun olleen ja menneen ja Joulupukin jo tuoneen lahjat, en halua edes miettiä.

Tässä nyt teille lapselle valehtelun lomassa kehitelty pikkuleipäresepti. Näistä tuli kyllä makoisia ja oli vasta toinen taikinakokeilu. Tänä jouluna. Helppo aika perustaikina, johon voit lisäillä omia maustekokeiluja. Vaikka jotain nameja joulumausteita❤ Itse tein perus-vaniljaisia vastapainoksi suklaapikkuleiville ja pipareille. Näitä voi sitten halutessaan laittaa vaikka kaksi päällekäin ja väliin hilloa, lemon curdia tai vaikka suklaalevitettä.

VANILJAPIKKULEIVÄT

200 g voita

1,5 dl sokeria

1,5 vaniljatankoa

1 muna

4 dl vehnäjauhoja

1 dl mannaryynejä

1 tl soodaa

Raavi halkaistuista vaniljatangoista siemenet erilleen. Kiehauta voi  ja tyhjennetyt vaniljatangot. Anna porista hiljalleen viitisen minuuttia. Lisää sokeri ja vaniljan siemenet. Anna jäähtyä.

Sekoita jäähtynyt tuotos tasaiseksi ja vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää kuivat aineet ja pyöräytä taikinaksi. Jos ei ole kiire kannattaa sen jälkeen antaa taikinan levätä jääkaapisa jokunen tunti. Jos on kiire, niin sittenhän ne keksit on leivottava heti. Kauli taikina haluamasi paksuiseksi ja ota piparimuoteilla, viinamitoilla tai millä haluat haluamasi mallisia pikkuleipiä. Paista 180 asteessa 5-8 minuuttia, riippuen minkä värisiä keksejä haluat rouskutella. Minä paistoin seitsemän minuuttia, koska halusin tällaisia:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s