Kellä on eniten joulu? No helppo- sillä kellä on eniten valoletkuja! (Right?)

Ho-ho-ho! Joulun on oltava joskus puolen vuoden sisällä, koska pari viikkoa sitten tullessani kotiin kaupasta häikäistyin naapuritaloyhtiön valoshowsta. Siitä se lähtee. Kilpavarustelu on ehkä aavistuksen verran mennyt jopa överiksi, vai mitä arvelette:

Joka vuosi joulun aloitusta hilataan viikolla-parilla aiemmaksi. Miksi? No tietenkin siksi, että viattomat ohikulkijat ja huono-onniset naapurit saavat nauttia mahdollisimman kauan näistä täysin mauttomista neonvaloista. Määrän ajatellaan varmaankin korvaavan laatua, kun erivärisiä valoletkuja ripustellaan kilpaa parvekkeelle, ikkunoihin, aitoihin, seiniin ja kattoon. Ja oviin. Ja nurmikolle. Ja puihin. Ja niihin kohtiin, mihin valoletkua on hankala laittaa näyttävästi, on nyt parin vuoden ajan laitettu erilaisia valaistuja, henkilöauton kokoisia muovihahmoja, kuten lentäviä poroja ja lumiukkoperheitä (sukuja).

Hienoa, ja oikeastaan jopa vähäsen joulun syvimpään sisältöön liittyvää tässä mauttomuuksien rovion rakentelussa on reipas yhdessä tekemisen meininki. Kymmenen kodin rivitaloyhtiössä ei ole yhtään perhettä, joka ei tähän projektiin osallistu. Olen monesti miettinyt, onko heidät kaikki huumattu tai hypnotisoitu vai ihan vaan aivopesty yhdeksässäkympissä. Kävin myös iltahämärissä tutkimassa nimiä postilaatikoista, koska luulin vastauksen löytyvän ameriikankielisistä sukunimistä. Ei löytynyt sieltäkään. Kyllä ne on kotimaisia kaikki. Ja sitä paitsi rapakon takana tämän kauden eläneenä pystyin kaivamaan muistilokeroistani sen tosiasian, että lokakuussa jenkit panostavat täpöllä Halloweeniinsa. Joulu tulee kauppoihin vasta noin 1.11. klo. 08:00 AM. Koteihin se siirtyy sieltä jokusen tunnin viiveellä.

Laittaisin muuten ”jouluvaloista” kirjoittamisen sijaan yli tuhat sanaa puhuvan kuvan, mutta pelkään, että naapurit tunnistavat valonsa ja kostoksi vittuilusta alkavat ottamaan virran valoihinsa meidän auton lämpötolpasta. Siihen hupenisivat meidän taloyhtiön ränniremonttiin varatut rahat ja jouduttaisiin nostamaan vastiketta. Ei käy.

Mutta että onko se nyt niin, että mitä enemmän valoja laittaa ja mitä aikaisemmin, sen joulumpi tulee? Vai onko ainoa aito joulu rakenneltu perinteisistä olkikoristeista ja kynttilänvalosta? Vai onko se niin, että odottakoon jokainen joulua omalla tavallaan. Minun vähän niukempivaloinen tapani on tuskin pätkääkään sen ylevämpi, kun tässä esille tuomien naapureidenkaan. Yhtälailla omalla tavallani rakennan juhlaa, joka on niin suuri, että realitettit unohtuvat. Visa vinkuu ja kohta joudutaan rakentamaan toinenkin varastohuone joulukoristeita varten. Tammikuu ollaan todennäköisesti konkurssissa. Ja kaikki ruuat liittyvät jollakin tavalla siihen kahdentoista kilon kinkkuun, joka piti paistaa tuoksun takia. Sekinhän on päivänselvää, ettei kaikkia kuusen varisseita neulasia saa pois nurkista ensimmäisellä imurointikerralla. Eikä kahdennellakymmenennellä. Sanotaanko näin, että pääsiäisen tienoilla jalkapohjaan uppoavat pikku perkeleet alkavat jo vituttaa. Mutta toisaalta, sitten kun niitä ei enää ole ainuttakaan, onkin jo aika alkaa lenkillä katselemaan sopivaa puuta seuraavaksi jouluksi.

Kuulun jouluihmisten heimoon. Jopa niin vahvasti, että annan anteeksi naapureille nuo valoletkut. Tai melkein annan. Jos se saa heissä aikaan sen, mitä joulussa rakastan, niin olkoon sitten niin. Mitä sitten jos meinaan saada migreenin katsoessani ulos? Voin katsoa toiseen suntaan. Mitä sitten, jos kerran heille tulee niistä hyvä mieli? Se olo, että haluaa pitää toisista huolta ja tehdä muita onnelliseksi. Antaa lahjan, valmistaa sinapin, sytyttää lyhdyt ja ulkotulet. Hiljentyä, rauhoittua, olla perheen kanssa. Nautiskella, löhötä lähellä. Mitä sitten, jos siihen vaaditaan päivä nimeltä joulu? Ei kai se väärin ole? Tykkään joulun ideasta. Tykkään, vaikka olisi niin paljon muodikkaampaa vihata joulua ja kirjoittaa se feisbuukkiin.

4 thoughts on “Kellä on eniten joulu? No helppo- sillä kellä on eniten valoletkuja! (Right?)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s