Lo-ndi(kin tietää, että Musta-Pekka tykkää omenasta).

Että onko se sitten tämä hiusväri? Oikeesti. Vai mikä se on kun ei saa mitään aikaiseksi?

Hiusvärin syyttämisen puolesta puhuu esim. eräät tapahtumat pääni sisällä paikallisen shoppailuparatiisin parkkipaikalla.

Lyhyesti: Istuin takapenkillä, mistä on tietenkin tosi paljon hankalampi nähdä, onko viereisessä ruudussa auto. En siis huomannut, että oli. Siksipä paiskasin oven näyttävästi auki. Ennen kuin sain kammettua raskaana olevan ruhoni ulos autosta, ovi kimposi takaisin. Olin hieman ihmeissäni. Kuuuunnes huomasin automme värisen tahran siinä, mikä takaikkunasta näkyi. Se erottui kyllä tosi hienosti. Siis se tahra. Ihme etten ollut aiemmin huomannut citymaasturia, jonka kyljessä se oli. No, eihän kaikkea voi huomata. Ajattelin vähän siinä, että nyt on varmaan parempi, kun ei kerro tästä (aavistuksen muutenkin ihmeen kireilevältä vaikuttaneelle) puolisolle. Pitää olla omiakin juttuja. Pysyy suhde vireämpänä, jos on pikku salaisuuksia. Luki nimittäin ihan lehdessä. Joo en muista lehden nimeä, mutta joku asialehti. Ihan totta! Mutta asiaan. Lähdin siinä sitten nöyränä vaimona kipsuttamaan mieheni selän takana parkkiksen läpi kohti kaupan ovia.  Kaupan ovella vastaan tuli tuntematon mies ohuen maata hipovan kepin kanssa. Mies oli sokea! Sain vahvan tunteen siitä, että juuri tuo mies on citymaasturin kuljettaja. Niinpä rohkaisin mieleni ja purin sydämeni miehelleni. Kerroin kaiken alkaen siitä, kuinka vaikeaa on takapenkiltä huomata ympäröivää maailmaa. Kerroin pahasta ovesta, joka melkein mursi nenäni kimmotessaan takaisin. Kerroin kirkkaanvärisestä tahrasta mustan auton kyljessä ja siitä, kuinka iloiselta se itseasiassa näyttikin. Ja lopuksi minä kerroin sokeasta miehestä, joka kohta lähtisi ajamaan tahrakylkisellä autolla kotiin ja ettei sitä haittaa se tahra kun ei se näe mitään, ja kuinka hieno tuuri meillä siinä kävikään, koska jos olisin paiskannut oven jonkun näkevän kuljettajan autoon, hän saattaisi huomata sen ja vaatia korvauksia.

Sitä mitä sen jälkeen tapahtui, en viitsi kovin yksityiskohtaisesti selittää, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että jos olisin ollut perheemme lapsi enkä vahvassa painonnousussa oleva raskausvalas, minut olisi kannettu korvasta takaisin auton takapenkille, lukittu lapsilukoin autoon ja pakotettu pyytämään maasturisedältä anteeksi sekä luopumaan viikkorahoistani seuraavan vuoden ajaksi.

Ai miten sitten oikeasti kävi? Niin että ei se ollutkaan sokea, joka oli sillä maasturilla liikkeellä. Se olikin kalju. Mutta onneksi minä olen raskaana ja itken tavallista herkemmin ja vakuuttavammin. Ja olin muutenkin menossa vakuutusyhtiöön tarkistuttamaan perheemme vakuutusturvaa.

Niin ja miehelle tein illaksi tämmöistä mustapekkaomenapaistosta….

MUSTAPEKKA-OMENAPAISTOS

3 isoa hapanta omenaa

1 pkt Musta-Pekka juustoa

voita

kanelia

1,5 dl kaurahiutaleita

50 g voita

1/2 dl muscovadosokeria

Perkaa omput ja kuori ne. Paista pannulla voissa al denteksi. Kippaa uunivuokaan ja valuta paistorasva niiden päälle. Mausta halutessasi vähän kanelilla. Paloittele Mustapekka reiluiksi paloiksi ja ripottele tasaisin välein omenoiden päälle.  Sulata voi kattilassa, sekoita siihen kaurahiutaleet ja muscovadosokeri.  Peitä omenat ja juusto tällä kuorrutteella. Paista 200 asteessa, kunnes pinta on rapea. Noin vartti siis. Tarjoile sour creamin tai itse tekemäsi vaniljakastikkeen kanssa riippuen, tekeekö mieli suolaista vai makeaa😉 Tällä saa aika paljon anteeksi molemmissa tapauksissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s