Pullamössösukupolvi.

”Pullamössösukupolvi on tiettävästi Martin Saarikankaan vuonna 1993 ensimmäisenä esittämä käsite ja sittemmin sotien jälkeisten suurten ikäluokkien 1990-luvulta alkaen käyttämä sana, jonka tarkoituksena oli kuvata 1980-luvulla nuoruuttaan elänyttä sukupolvea. Käsite kuvaa sitä, kuinka nuoriso elää helppoa elämää. Vanhempien ikäluokkien mielestä pullamössösukupolvi on saanut elämässään kaiken valmiina eikä ole juuri joutunut ponnistelemaan saavutustensa eteen. Pullamössösukupolveen yhdistetään myös uusavuttomuus joidenkin vanhempien ikäluokkien edustajien mielestä.” (Wikipedia)

”Suurten ikäluokkien (sodan aikana tai heti sen jälkeen syntyneiden) antama halveksuva nimitys 1970-luvulla ja sen jälkeen syntyneille ikäluokille. Nimitys viittaa siihen, ettei näiden ikäluokkien ole tarvinnut kestää sotia ja pula-aikaa tai tehdä työtä hyvinvointinsa eteen, vaan ovat saaneet kaiken valmiina (pullamössöä syöden). Tarkoittaa yleensä samaa asiaa kuin x-sukupolvi.” (Urbaanisanakirja.com)

Tuli vaan taas mieleen pari juttua, joista pitäisi vähän saada avautua. Olen vähän liian usein kuullut puheenvuoron alkavan sillä, kuinka eri tavalla asiat on tehty ennen.

Miksi ihmeessä tässä maailmassa nähdään niin paljon vaivaa kehityksen eteen, jos sen hyödyntäminen nähdään laiskuutena ja heikkoutena?

Esimerkki 1. Tyttären soittaessa kännykällä kaverilleen, nähtäisiinkö myöhemmin illalla, kyläilemässä oleva isoäiti kailottaa olohuoneesta: ”Ei ollut ennen kännyköitä ei. Jos oli asiaa, käveltiin vesisateessa (sodan aikaan luotisateessa) 30 kilometriä lähimpään naapuriin ja mentiin sanomaan. Jos ei ollut ketään kotona, lähdettiin takaisin kotiin ja tultiin myöhemmin uudestaan.”

Kuinka ristiriitaista on se, että vanhemmat toivovat, että heidän lapsillaan olisi helpompaa, kuin heillä itsellään on ollut, mutta kuitenkin syyllistävät heitä siitä?

Esimerkki 2. Isä vie tytärtään kouluun autolla digitaalisen pakkasmittarin näyttäessä -29,7 astetta. Matkan aikana hän muistaa kertoa lapselleen seuraavan totuuden: ”Ennen vanhaan on kuule hiihdetty kouluun kesät talvet ja ei ole ollut muuta voidetta suksenpohjiin laitaa kuin palelevin käsin pihakuusesta kynsittyä pihkaa.”

Miksi elämää helpottavat keksinnöt ovat niin pahoja? Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu kurjuuden maksimointi. Kaikesta pitää kärsiä. Ei saa päästä helpommalla, tai se ei ole minkään arvoista. Jos elämässä menee hyvin, pitää olla varuillaan, koska kohta kaikki romahtaa – ukko alkaa juomaan, tulee konkurssi, tulipalo tai mahdollisesti kolmas maailmansota. Ei kannata matkustella. Ei ennenkään päästy mihinkään ja ihan hyvin meni. Ulkomailta voi saada lintuinfluenssan, malarian tai sitten vain lentokoneen laskeutuminen menee pitkäksi. Ei saa juhlia tai iloita. Kyllä suku sitten kokoontuu, kun mummo kuolee ja taas nähdään kaikki. Muu on turhaa. Syntymäpäiviä lähdetään pakoon. Se on hyväksyttävä syy lähteä jopa ulkomaille. Kunhan ei mitään juhlia. Luulevat vielä, että pidän elämääni juhlimisen arvoisena. Pitää olla nöyrä. Älä keksi mitään uutta. Jos keksit, niin älä kerro kenellekään. Jos kerrot, niin pidä huolta, ettei se kerro eteenpäin. Älä ole mitään mieltä. Jos olet, niin pidä se omana tietonasi. Älä vaan kritisoi. Asiat on menneet ihan hyvin näinkin. Ollaan kuitenkin hengissä. Jos kritisoit, älä tee sitä omalla nimelläsi, ettei tule mitään. Käytä nimimerkkiä. Piiloudu. Tee niinkuin ennenkin on tehty. Älä erotu, ettei ihmiset ala puhumaan. Tee työtä. Ole ahkera. Älä nauti vain olemisesta, siitä ei ole ketään palkittu. Ei tämä maailma pyöri, jos ei tehdä hommia. Ei se ihastelemalla tule valmiiksi. Maailma pitää saada valmiiksi nyt, kun on loma! Miksi se lähtee Thaimaahan? Olisihan täällä mökilläkin hommia – risusavottaa, katon korjausta, pihan laittamista, veneen tervaamista, ojan kaivuuta, paskahuussin tyhjennystä ja muuta. Ei lopu työt kesken. Ja marjatkin pitäisi kerätä pakkaseen, että selvitään talven yli. Kyllähän täälläkin on lämmin. Miksi se sinne asti lähti lomalle?

Uusavuttomuus. Kyllä. Myönnän, että suuriin ikäluokkiin verrattuna minun sukupolvestani varmasti harvempi osaa kutoa mattoja, leipoa ruisleipää tai lämmittää savusaunan. Uskallan kuitenkin veikata, että suuriin ikäluokkiin verrattuna minun sukupolvestani varmasti useampi osaa käyttää verkkopankkia, puhua englantia ja on ennen työelämään pääsyään joutunut suorittamaan siihen vaadittavan korkeakoulututkinnon. Nykyään selviytyäkseen elämässä tarvitaan erilaisia taitoja kuin ennen. Eivät ne ole sen huonompia. On hienoa, että perinteistä pidetään kiinni ja niistä parhaat välitetään tulevillekin sukupolville. On arvokasta tietää omista juuristaan ja vaalia kotimaansa kulttuuriperintöä. Hommahan nyt on kuitenkin niin, että hyvää ruisleipää voi leipoa myös hymyssä suin. Eikö nyt jo ole korkea aika lopettaa se ruotsalaisten kadehtiminen ja ottaa itse askel häpeän ja alistumisen kulttuurista kohti ilon ja voittamisen kulttuuria?

Onko pullamössösukupolven suurin synti se, että se saa synnyttää lapsensa pimeän saunan sijaan epiduraalipuudutuksen vaikutuksen alaisena sairaalassa, vai se, että se on oppinut nauttimaan elämästä? Tai edes uskaltanut alkaa opettelemaan. Ehkä sodista on vihdoin kulunut tarpeeksi aikaa. Ehkä elämän ei tarvitse enää olla pelkkää selvitymistä. Pelkkää anteeksipyytelyä siitä, että omat vanhemmat selvisivät sodasta hengissä. Ehkä enää ei loukkaa naapuriaan sillä, että näyttää olevansa onnellinen. Ehkä hänkin on. Ehkä hänkin on salaa.

Murskaan tässä vielä provosoinnin makuun päästyäni 1800-luvulla yleistyneen laskiaispullaperinteen tarjoamalla vaihtoehdon niille, joiden mielestä laskiaispulla on hieman hankala syödä siististi irroittamatta kantta. Tykkään kyllä itse hirmuisesti laskiaispullista. Hillolla. Syön ensin kannen ja sitten pohjan täytteineen… Nyt kuitenkin pullia jäi vähän yli ja unohtui pakastaa, joten piti tehdä niistä jotain. Tein sitten tämmöisen ”pullavanukkaan”.

PULLAVANUKAS JA VANILJAKASTIKE

Pullavanukas:

voita

6 pullaa

hilloa

1 kananmuna

3-4 dl kermaa

vaniljasokeria

Leikkaa juustohöylällä leipävuoan pohjalle muutama siivu voita niin, että pohja peittyy. Pilko pullat reilun kokoisiksi kuutioiksi ja ripottele puolet niistä vuokaan. Lusikoi päälle lempihilloasi niin, että sitä tulee tasaisesti joka puolelle. Älä kuitenkaan levitä hilloa. On kiva, että vanukkaan sisällä on kunnon hillosattumia =) Ripottele loput pullapalat päälle. Sekoita kerma, muna ja vaniljasokeri ja kaada vuokaan. Painele pullapaloja niin, että ne kaikki kostuvat ja jäävät mahdollisimman paljon pinnan alle. Paista 175-200 asteessa kunnes pinta saa kauniin värin ja neste on imeytynyt.  Pitäisi näyttää suunnilleen tältä:

Vaniljakastike (kahdelle):

2 dl kermaa

1 vaniljatanko

1 keltuainen

1/4 tl suolaa

1/2 rkl hedelmäsokeria

Katkaise ja halkaise vaniljatanko. Ota veitsen kärjellä tangoista siemenet pois ja lisää ne kermaan. Heitä perään myös peratut tangon palat.  Hauduta kannen alla kermassa miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia. Ota levyltä ja poista vaniljatangon palaset. Voit käyttää niitä myöhemmin vaikka koristeena. Lisää vaniljakermaan keltuainen, suola ja sokeri. Lämmitä sekoittaen, kunnes kastike alkaa suurustua. Ota pois lämmöltä ja vatkaa niin, että kastike jäähtyy ja paksunee hieman. Jäähdytä loppuun jääkaapissa. Tarjoile lämpimän pullavanukkaan kanssa kylmänä! Niin tai minkä muun kanssa vaan =)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s