Koiraa ja ankkaa.

Kävimme tänään koko perheellä kylpylässä vähän ”rentoutumassa”. Kylpylään mennessä poikaamme ujostutti siinä määrin, että ensimmäisen viidentoista minuutin aikana hän roikkui sylissäni kuin apinanpoikanen. Kymmenen pientä kynttä painautui selkääni ja pää pysyi lähes ilmatiiviisti uimapukuni etuosaan painautuneena. [note to self: muista leikata Jamin kynnet] Pikkuhiljaa kaveri kuitenkin alkoi rentoutua ja allasosasto-osuudesta tuli jymymenestys. Pikkuherra morjesteli innokkaasti muita uimareita, kiljui ja pärskytteli, kuten tosimiehen kylpylässä kuuluukin tehdä ja oli uivinaan koiraa, kun isä ja äiti pitivät pinnalla.

Vapautunut tunnelma meni kuitenkin mielestäni hieman överiksi, kun tuli kotiinlähdön aika. Sanotaanko nyt näin, että tämä oli viimeinen kerta, kun lähden kahdestaan tämän pallosalaman kanssa edes harkitsemaan yleisellä paikalla peseytymistä ja pukeutumista. Pääsimme suihkutiloihin ja sain riisuttua pojalta ja itseltäni uikkarit. Tästä se alamäki alkoi. Ajattelin, että pesaisen ensin itseni. Virhe.  Kun sain sahmpoon päähäni ja saippuan naamaani poika hävisi. Tunsin kynsiotteen irtoavan reidestäni, mutta en luonnollisesti nähnyt mitään, koska naamani oli saippuavaahdon peitossa. Noh, ei se kauas ehdi parissa sekunnissa, ajattelin ja jatkoin hiusten ja naaman huuhtelemista. Virhe. Näkökykyni palauduttua tein nopean silmäyksen lähiympäristöön. Poikaa ei missään. Kurkkasin suihkuseinämän taakse ja näin pienen paljaan pyllyn saunanoven alareunan ja lattian välissä. Oletin, että siihen liittyvän muun vartalon ja kasvojen näkeminen todistaisi oikeaksi epäilyni. Lapsi on minun. Kimposin siis kiskomaan saippuasta liukasta, sätkivää pyllistelijää pois ovenraosta. Sieltä olikin pari mammaa jo tulossa pois saunasta ja he näyttivät melko tyytyväisiltä, kun poistin kiilan oven alta. Riepotin pojan takaisin suihkuun. Saunanoviepisodin aikana suihkuun oli tullut paljon muitakin ihmisiä. Muiden muassa porukka, johon kuului kaksi naista ja neljä lasta. Lapset olivat omaani nähden siinä onnellisessa asemassa, että heillä oli a) mukanaan kaksi aikuista suihkutiloissa, ja b) uimarengas. Poika kiinnostui molemmista. Ensin hän hyökkäsi uimarenkaan kimppuun. Minä menin selittämään hänelle, että uimarengas ei ole meidän, emmekä siksi voi sitä ottaa. Tästä ei syntynyt yksimielisyyttä. Poika heittäytyi selälleen uimarenkaan päälle ja alkoi huutaa. Nostin hänet syliini ja kannoin suihkuun. Kun saimme pestyä (ei ollut helppoa) oli aika mennä kuivaushommiin. Laskin pojan maahan ottaakseni hyllystä pyyhkeen. Virhe. Poika juoksi uimarengasseurueen luo suihkutiloihin ja minun kirmatessa ilkosillani perässä hän löysi turvapaikan seurueen toisen naisen jaloista. Poika tarrasi kynsillään naisen pakaraan kiinni ja kurkki jalkojen välistä.  Nice. Nainen oli lähes yhtä vaivautunut kuin minä, kun menin irrtottamaan poikaani hänen alavartalostaan.

Poika karkasi kuivaustilanteessa vielä useita kertoja. Oli hyvin pienestä kiinni ettei hän päässyt livahtamaan takaisin allasosastolle ja käynnistämään kylpyläasiakkaita sekä kahviosta katselevaa puolisoani shokeeraavan tragikoomisen alastoman pojan ja äidin kilpajuoksun märällä laattalattialla. Myöskään pukuhuoneen tapahtumat eivät paljolti poikkea aiemmin kuvailluista suihkutilojen tunnelmista. Mukaan tuli kyllä vielä ketutus siinä vaiheessa, kun joku parempi äiti mulkoili minua halveksivasti sen jälkeen, kun kerroin pojalleni, että ensi kerralla otan mukaan hihnan, jolla kiinnitän hänet pukuhuoneen penkkiin siksi aikaa, kun puen itseni.

Niin että tämmöinen rentouttava kylpyläretki oli tänään meidän perheellä. Ihan jees. Enemmistö tykkäsi ja se kai on tärkeintä.

Ja sitten muihin räpiköijiin. Ankka. Maukasta. En ollut koskaan aiemmin valmistanut ankkaa ja kypsennysajat heittivätkin vähän häränpyllyä. Ensi kerralla saan ankkani jo varmasti jäämään hieman punaisemmaksi =) Ihan ok kypsyys oli nytkin, mutta tarpeeksi kaukana täydellisestä. Maku sen sijaan oli kyllä tarpeeksi lähellä, niin että jaksan kypsyyden löytämistä harjoitella vielä toistekin!

Tarjoilin ankan rintaa Nimettömän salaatin lämmitetyllä versiolla. Lisäksi tein kastikkeen herkullisesta ankanrasvasta, joka irtosi pannulle paistovaiheessa. Siirrettyäni ankanrinnan uuniin valmistumaan, lisäsin pannulla porisevaan rasvaan lorauksen kermaa ja toisen konjakkia. Maustoin kastiketta lisäksi mustapippurilla ja suolalla. Ankanrasvahan on aivan syntisen hyvää. Siinä on upea, vähän pähkinäinen maku. Ihan omanlainen. Ankka paistetaan kuivalla pannulla, sillä se on itsessään niin rasvainen, ettei muuta rasvaa tarvita. Ankanrinnan nahkapuoleen tehdaan ristiviiltoja ennen pannulle laittamista ja sitten vain ensin nahkapuoli alaspäin pannulle. Ankan paistaminen voidaan viimeistellä uunissa. Jos irronnutta rasvaa ei halua käyttää samantien, se kannattaa säästää myöhempää käyttöä varten. Rasva on sen verran upea maultaan, ettei sitä kannata missään nimessä heittää pois. Käy hienosti esim. sipulin tai perunoiden paistamiseen. Nam! Tulee nälkä pelkästä ajatuksestakin. Jos paistohommia ei ole lähitulevaisuuden näköpiirissä, voit siivilöidä ja pakastaa rasvan ja käyttää myöhemmin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s