Mikä salaatille nimeksi?

Taco-thaisalaatti? Thai-tacosalaatti?  Thai-Mex-salaatti? Maailman paras salaatti? Maailman toiseksi paras salaatti (tuli just Bricksin Kummisedän salaatti mieleen)? Fuusiosalaatti? No ei kai sen väliä, koska eihän nimi salaattia pahenna jos ei salaatti nimeä.

Tässä kävi nyt taas vähän samankaltainen tilanne, kuin mistä kerroin mutakakun valmistuksen yhteydessä artikkelissa ”Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin: Mudcake!!!” Käytiin taas perheen pienimmäisen kanssa semmoinen henkien taistelu keittiössä, ettei kovemmasta väliä. Hän alkoi tyhjennellä (jälleen) kaappeja ja laatikoita, jotta olisin lopettanut ruuanlaiton ja jatkanut jo kaksi tuntia kestänyttä, melkoisen kovarytmistä jorailua erinäisten lastenlaulujen tahdissa. Minä sen sijaan selkävammaisena, jalat maitohapoilla, ääni laulamisesta käheänä halusin keskittyä hetken ruuan valmistukseen, en vähiten itselleni. Niinpä tein taas tolkun päätöksen ja näytin lapselle, että äiti ei lopeta ruuanlaittoa, enne kuin ruoka on valmis, vaikka miten ipana kiukuttelisi. Niinpä salaattipohjan muhiessa jääkaapissa rullasin takaisin noin 20 metriä pakastepusseja ja saman verran kelmua sekä talouspaperia yhden rullan verran. Ihan jees. Jauhelihan paistelinkin sitten vasta rakkaan aviomiehen tultua töistä kotiin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

NIMETÖN SALAATTI

1,5 isoa paprikaa

3 tomaattia

1/2 iso purjo

2 cm pala tuoretta inkivääriä

1/2 tuore chili

oliiviöljyä

balsamicoa

merisuolaa

mustapippuria

1/2 lehtisalaattiruukku (turha saivarrella, tasan tiedätte, että tarkoitan niitä salaatinlehtiä, en ruukkua)

400 g naudanjauhelihaa tai sama määrä broiskun suikaleita kävis kanssa ihan varmasti

1 pussi taco dippikastikejauhetta

1 purkki creme fraichea

pari ruokalusikallista appelsiinin mehua (tai enemmän, en oo varma paljon meni ku puristelin)

Pieni tomaatit ja paprikat noin 1×1 cm kuutioiksi ja silppua purjo ja chili ohuiksi puolikaariksi. Laita pilkotut kasvikset vadin pohjalle ja mausta suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä, balsamicolla ja raastetulla inkiväärillä. Laita kelmu päälle ja jääkaappiin maustumaan noin puoleksi tunniksi.

Kun salaattipohja on maustunut paista jauheliha (tai kana) ja mausta se tacomausteella. Sekoita creme fraicheen appelsiininmehua. Pilko lehtisalaatti. Ota maustunut salaattipohja jääkaapissa ja reunusta lehtisalaatilla. Kumoa jauheliha keoksi keskelle ja kaada päälle kastikkeeksi appelsiini-creme fraichea.

Todella toimiva setti kaikkien syömässä olleiden mielestä. Ja olipas muitakin ku minä! Nih! Oli oikeastaan jopa yllättävää, että kaksi kuitenkin niin erilaista makumaailmaa kuin thai ja meksikolainen toimi niin hyvin yhdessä, mutta näin se nyt vaan oli. jos et usko ja vaikka uskotkin, niin suosittelen kokeilemaan. Luulen, että meillä kokeillaan viimeistään viikonloppuna uudestaan😉

2 thoughts on “Mikä salaatille nimeksi?

  1. Ihana salaatti! Piti ottaa kolme kertaa lisää, kun oli niiiiin maukasta. Kiitos reseptistä ja muistakin hyvistä vinkeistä🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s