Mitä yhteistä on hampurilaisella ja rintamaidolla?

Väärin.

Molemmat eivät ole pikaruokaa.

Miksi niitä siis pitäisi tarjoilla samassa ravintolassa, samassa ikkunapöydässä? Miksi ihmeessä? Kertokaa nyt joku mikä siinä on, että jotkut äidit kokevat tarpeelliseksi imettää lapsensa mahdollisimman näkyisällä paikalla? Rintaruokinta ei ole mikään pikaruokinta, jonka voisi tehdä siinä yhtä huomaamatta kuin ranskalaisen nappaamisen kaverin tarjottimelta. Se kestää ja kestää. Sain kokea tämän luonnon ihmeen jälleen kerran eräänä päivänä, kun menin kauppareissun päätteeksi hakemaan miehelleni iltapalasta (ostin itselleni kasvissosekeittoainekset) paikallisesta Hesburgerista . Kanahampurilaista joutui vaihteeksi odottamaan reilut kymmenen minuuttia, jonka istuin numerokolmioni kanssa hyvin keskeisellä paikalla olevassa pöydässä. Viereiseen pöytään istui kaksi naista, joista toisella oli vauva mukanaan. Mitäänhän he eivät tietenkään tilanneet, tulivat vain ravintolaan imettämään vauvaa. Ihan ensiksi vauvallinen nainen alkoi riisuutua hurjaa vauhtia. Saatuaan raivattua turhat toppavaatteet ja villatakit pois edestä, hän tottunein ottein kaivoi tissin pöydälle. Siinä se roikkui koko komeudessaan asiakaskunnan ihasteltavana makeita maitotippoja pikaruokalan pöydälle tiputellen.

– Viititkö ottaa Severin (nimi muutettu) sielt vaunuista ku mun on nyt täs vähän hankala rupee liikkuu ku oon jo iha valmiina täs ja näi? sanoi Istuva Utare (nimi muutettu).

– Tietty joo ottas (Seuraneiti kurkistaa vaunuihin) …öööö…siis herätänks mä sen?

– Ai se nukkuu vielä?

– Joo…siis ihan.

– No joo, mut kyl se kuitenkin kohta heräis ku täällä Hesessä on niin kauhee meteli. Herätä vaan se jos viitit. Mäkin oon tässä jo kato ihan…  (istuva Utare osoittaa suurieleisesti paljasta rintaansa katsellen samalla ympärilleen)

– Nii, aivan. Joo ootas mä annan Severin. Ois sil varmaan jo aika nälkäkin jos se ois hereillä. (Seuraneiti ojentaa vauvan äidille)

Äiti alkaa riisumaan herätetyltä vauvalta toppahaalaria, hanskoja, pipoa ja kenkiä. Tämän jälkeen hän ottaa vauvan syliinsä ja ruokinta alkaa.

– Siis v***u et ärsyttää kun kaikki äijät tuijottaa! sanoi Istuva Utare.

– No joo on se varmaan ihan v***n ärsyttävää ku ite yrittää kummiski vaan ruokkia lastaan.

– Niinpä. Tää on maailman luonnollisin asia. Kaikki nisäkkäät tekee tätä luonnossa. Tuijottaakohan sielläki sit se koko lauma sitä yhtä joka ruokkii jälkeläisiään?

– Niinpä. Ei ehkä tuijota. Et miten tästä on tullu ihmisille semmonen tabu? Ei se eläimille oo. Ei ne rupee hermostuneesti liikehtimään, jos joku on paljain rinnoin. Ja varsinkin jos se samalla pitää lastaan elossa!

– No just niin. Sä siis ymmärrät tän vaikka sulla ei oo ees omia lapsia. Eli ei tarvi olla omia lapsia et vois ymmärtää, että luonto on vaan tarkottanu tän näin eikä niin, että ruvetaan antaa jotain purkkiruokaa synnytyslaitoksella.

– Joo ei tosiaan oo semmosta tarkotettu. Kyllä pitää imettää. Ja jos lapsella on nälkä ni sillonhan se pitää ruokkia. Muaki oikein ottaa sun puolesta päähän ku nuo pervot kyylää. Menis kotiinsa kattoo pornoa ja r*********n.

Tässä vaiheessa ehkä parhaalta ystävältäni tuntunut Hesen aurinkolippaan, sinisiin housuihin ja raidalliseen paitaan pukeutunut tarjoilija käveli reippain askelin kohti pöytääni ja ojensi minulle ruskean paperipussin. Ensireaktioni oli ottaa kanahampurilainen pussista ja hengittää pussin läpi muutamia kertoja syvään. Jalat kuitenkin lähtivät viemään minua ja hampurilaista parkkipaikkaa kohti. Tämä oli jaloilta tosi hyvä ratkaisu. Näin säästyttiin mahdollisilta väkivallanteoilta, jotka alkoivat näkyä selkeinä mielessäni.

Olen itse yksivuotiaan pojan äiti. Ja kyllä, minunkin lapseni on ollut elonsa alkutaipaleen pelkällä rintamaidolla ravittu. olen imettänyt ja elänyt imettäjän ympärivuorokautista ruokintarallia niin, että tuntuu vieläkin silmäpusseissa.Tiedän siis kokemuksesta, että lapsen nälkä ei tule viidessätoista sekunnissa. Viisitoista sekunttia on tarpeeksi aikaa siirtyä syrjäisempään paikkaan, kuten esim. lastenhoitohuoneeseen imettämään. Minulla ei henkilökohtaisesti ole tullut kertaakaan eteen tilannetta, jossa olisi tullut tarvetta imettää keskellä ravintolaa tai kauppaa. Sen sijaan olen kymmenen vuotta tarjoilijan töitä tehneenä saanut elää tilanteessa mukana lukemattomia kertoja. Ravintolaan tulee syömään äitejä, jotka pyytävät mahdollisimman syrjäistä pöytää lapsen imettämistä varten, peittävät pajaat osansa ja ruokailevan lapsen huomaavaisesti (niin lapselle kuin muille asiakkaillekin ruokarauhan antaen) esim. mukana olevalla harsoliinalla ja siirtyvät pois muiden asiakkaiden läheisyydestä röyhtäyttämään vauvaa, jottei puklun haju viesi muilta ruokahaluja. Tämä on hienoin ryhmä niiden jälkeen, jotka eivät tuo imeväistä ruoka-aikanaan ravintolaan, vaan syöttävät hänet ennen lähtöä kotona. Noh, sitten on ryhmä, joka menee vessaan imettämään. Muuten hyvä, mutta aiheuttaa ehkä närkästystä muissa asiakkaissa, jos ravintolassa on vain vähän vessoja, eikä lastenhoitotilaa lainkaan. Onneksi useimmissa paikoissa kuitenkin on. No sitten on tämä ”luonnollisuusryhmä”, joiden mielestä ihminen on kuin mikä tahansa muukin nisäkäs ja voi näin ollen imettää missä ja milloin huvittaa. Uskokaa tai älkää, ihminen ei ole kuin mikä tahansa muukin nisäkäs. Kun oikein kovasti mietitte, joudutte ehkä tulemaan samaan lopputulokseen. Ihan jos lähdetään vaikka liikkeelle muista vietin ja luonnon ohjaamista perustarpeista, niin ihmisillä on tapana hoitaa ne hieman eri tavalla kuin muilla nisäkkäillä. Kyllä tässä kaupan keskikäytävällä tai ravintolan ikkunapöydässä imettämisessä on oltava kyse jostain ihan muusta kuin lapsen edun ajattelemisesta ja henkiinjäämistaistelusta. Ei siinä ole mitään luonnollista. Kenellekään. Päin vastoin, olen sitä mieltä, että äiti, joka imettää em. kaltaisissa paikoissa nimenomaan tekeekin sen saadakseen huomiota. Onko sitten kyse itsepaljastelufetissin toteuttamisesta vai ihan vaan provosoimisesta, riippuu varmaan yksilöstä.

Tässä nyt tämä hampurilainen. Tässä ruokablogissa. Tissien kuvia löydätte varmasti joltain muulta sivustolta, joka on sitten taasen tissikuvien katseluun tarkoitettu.

KARPPIHAMPURILAINEN

1 annos pannuleipää, jonka ohje oli tässä blogissa eräänä päivänä

200 g naudan jauhelihaa

cheddaria

kipparijuustoa

salottisipulia

salaattia

tomaattia

majoneesia

pekonia

Paista leipä ja halkaise keskeltä kahdeksi puoliympyräksi. Paina jauhelihasta kaikki mahdollinen ilma pois ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Muotoile ohueksi pihviksi (menee kasaan aina paistaessa, joten tee iso ja ohut ennemmin) ja paista pannulla. Paista myös pekonia ja sipulia. Kasaa burgeri ja nauti. Aika namia ja ei pal yhtää hiilareita! Myö tykättiin! Ja kun tekee kotona, ni eipä tarvi syödessä katella yhtään sen enempää paljasta pintaa, kun mieli halajaa😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s