Bearnaise – tuo karppaajan kastike!

Minä tykkään kastikkeista. Mikään ei saa ravintolassa v-käyrääni nousemaan niin paljon (tai no saa monikin asia, mutta myös tämä) kuin se, jos kastikkeen rooli annoksessa on antaa asiakkaalle ahaa-elämys hänen löydettyään ne kaksi kastikepisaraa piilostaan koristeherneenverson alta. Kastiketta pitää olla reilusti varsinkin perunalisäkkeellä varustettujen annosten kanssa. Ja vaikea nyt on keksiä, missä sitä ei saisi olla reilusti. Olen tarjoilijan työssä tapellut asiasta kokkien kanssa useammin kuin jaksan laskea. Olen myös kieltäytynyt viemästä asiakkaalle annosta, jos kokki ei ole suostunut laittamaan lautaselle lisää kastiketta.  Ensin keitellään vuorokausitolkulla kastikepohjaa, suunnitellaan, maistellaan, maustellaan, kehitetään tuotetta ja vihdoin syntyy keittiömestarin nimikkokastike. Täydellinen makujen harmonia, josta ollaan taas kerran niiiiiiiiiiin ylpeitä. Eihän tavan ruoka-asiakas edes maista koko soosia, jos sitä on lautasella puoli teelusikallista ja sekin levitettynä ihanaksi ristikoksi, joka on kuivunut kiinni lämpökaapista otetun kuuman lautasen pintaan. Mitä järkeä? Reilusti sitä makua siihen lautaselle. Pihvi on pihvi ja pottu on pottu. Niissä nyt ei pitäisi hirveästi olla eroja ravintoloiden välillä. Tai no tietenkin on, laatueroja ja pienempiä makueroja riippuen esimerkiksi siitä, missä pihvi on paistettu ja miten, mutta helpointahan makuero on tehdä kastikkeella. Ja en nyt tarkoita, että kaiken pitäisi uida kastikkeessa ja vetistyä. On olemassa myös kultainen keskitie.

Eeeeennnivei, karpatessa joutuu vähän miettimään tuota kastikepuoltakin, kun useimmat kastikkeet suurustetaan ainakin kotioloissa maissitärkkelyksellä tai vehnäjauhoilla. Onneksi on bearnaise. Se on kyllä omassa sarjassaan erinomainen keksintö. Ja monikäyttöinen. Perusbearnaisekin jo sinällään käy tosi moniin ruokiin ja kun vähän viitsii laittaa mielikuvitusta peliin maustamisen suhteen, bearnaise taipuu moneksi. Eilen löysin cittarilta tuoretta parsaa niin hyvän näköisiä puntteja, etten voinut olla ostamatta. Vaikkakin yleensä nautin parsat ihan voisulan kanssa, niin tällä kertaa ajattelin, että plojautan niiden päälle kunnon bearnaiset. Jotenkin oli mielessä varmaan joku ennkkoluulo, että kun ne on Perusta, niin ne ei voi olla yhtä hyviä kuin kotimaiset ja vaativat siksi jotain muuta hyvää makua…tai jotain. No siis tein sitten sen kastikkeen. Ihan muuten perussetti, mutta rakuunan puutteessa maustoin sen tuoreella basilikalla. Oli oikein hyvää.

BEARNAISE KASTIKE

1 dl vettä

2 rkl valkoviinietikkaa

1 salottisipuli

5 valkopippuria

3 keltuaista

reilu 100 g voita kuutioina

basilikaa

Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan vesihaudetta varten. Keitä pienemmässä mausteliemi sipulista, valkopippureista, vedestä ja etikasta. Laita keltuaiset pyöreäpohjaiseen kulhoon, joka mahtuu vesihaudekattilaan. Lisää kolmisen ruokalusikallista maustelientä (siivilän läpi, ettei pippurit ja sipulinpalat mene mukaan) ja sekoita vispilällä koko ajan pitäen kulhoa vesihauteessa. Lisää voinokareet yksitellen kokoajan vispilällä sekoittaen. Lisää silputtu basilika (tai oikeaoppisesti rakuuna). Jatka sekoittamista, kunnes kastike sakenee.  Pitäis olla hyvää, ettei tarvi sen kummemmin mausteita lisäillä. Nauti minkä kanssa vaan. Vaikka keitetyn vihreän parsan😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s