Kuka auttaa voo-o-ois???

Tänä aamuna, kun nousin sängystä…tai siis en noussut, mutta mietin asiaa, mietin myös erään ystäväni kanssa vuosia sitten käymääni keskustelua. Olimme paikallisessa Karaoke-tyyppisessä anniskeluravintolassa viihtymässä. Hän kävi laulamassa jonkun kappaleen aivan kertakaikkisen upeasti ja kehuin hänen suoritustaan hänen palattuaan lavalta pääasian ääreen. Ihmettelin, kuinka hän aina laulaa yhtä hyvin. Hän kiitti kehuista ja sanoi, että hänellä on niin korkea itsekritiikki, ettei hän mene laulamaan kuin sellaisia biisejä, jotka varmasti osaa hyvin. Ahaa! Siinä siis se salaisuus! Korkea itsekritiikki. Miksi siis tuo keskustelu ei tullut mieleeni eilen illalla? Miksi karaoken ja yleisen viihtyvyyden jumalat tulivat vasta tänä aamuna istumaan ahdistavasti rintakehäni päälle ja muistuttamaan tuosta keskustelusta? Missä he olivat eilen, kun heidän olisi pitänyt olla kuiskimassa korvaani sanaa itsekritiikki kuin mantraa? Tai ei kuiskaamassa, vaan huutamassa. Täysiä. Ja lyömässä samalla avokämmenellä molemmille poskille. Enempää en halua eilisestä kertoa.

Ennen eilisillan elävää mustaa komediaa ”Kotiäiti kaupungilla”, kerkesin olla hyvä vaimo ja tehdä perheelle ruokaa. Tein saksanhirven paistia, juureksia ja kermakastiketta. Oli oikein maukasta ja mureaa kun mikäkin, vaikka en ollut ikinä ennen tehnyt saksanhirveä. Tästä voimmekin nopeasti päätellä, että saksanhirven kanssa ei voi epäonnistua kukaan.

Paisti oli pakasteessa, joten olin ottanut sen jääkaappiin sulamaan jo edellisenä iltana. Aloin tehdä ruokaa puolilta päivin, eikä paisti ollut vielä kokonaan sula. Olisi pitänyt ottaa siis jo aikaisemmin jääkaappiin se. No, jälkiviisaudella ei mitään korjata, mikrolla sen sijaan kyllä. Pistin paistin kylmästi mikroaaltouuniin sulatukselle pariksi minuutiksi ja sen pituinen se. Hyväksi tuli. Tästä tulikin mieleen eräs neuvolantätin kanssa käymäni keskustelu, kun hän sai minut möläyttämään, että kyllä, lämmitän lapseni ruokaa joskus (lue lähes aina) mikrossa. Nooh, neuvolantätihän sitten kertoi minulle sairaan ystävällisellä äänellään, että mikroaaltouuniahan ei ole tarkoitettu ruuan lämmittämiseen lainkaan. Tein mielessäni salamannopean diagnoosin neuvolantädistä, hänen vakaumuksestaan ja psyykkisistä valmiuksistaan. Valitsin ”onpahyväettäkerroitminulletietämättömälle”-linjan ja kysyin silmät suurellaan, mihin noita kodinkoneliikkeissä keittiöpuolella myytäviä vempaimia sitten pitäisi käyttää? Täti vastasi, että ne on NASA kehittänyt avaruuskäyttöön, kun halutaan muuttaa ainetta toiseen muotoon. Kuulosti uskottavalta. Kysyin sitten vielä tukikysymyksen, jotta tädille tulisi sellainen olo, että otan hänet tosissaan. Eli kysyin selkeyttääkseni tätä ruokapuolta, että jos laitan siis mikroon ruokaa, niin mitä se on sieltä pois tullessaan? Täti vastasi pokkana, että se on ei-ruokaa. EI-RUOKAA???? Etkö parempaan pysty? Siis jos asianasi on neuvolassa käännyttää ihmiset takaisin 50-luvulle, niin faktat kuntoon s*****a! Noin vaativassa ja varmasti muutosvastarintaa herättävässä projektissa pitää olla hyvin valmistautunut. Se siitä, jatkoin mikron häyttämistä vailla huolenhäivää ja lapsi kasvaa ja voi hyvin, vaikka ei siis tämän teorian mukaan ole rintaruokinnan jälkeen ruokaa syönyt, kuin muutamia kertoja.

Back to food business. Ööö…niin… niin! Siis sulattelin paistin häpeilemättä loppuun mikrossa. Kun paiti oli sula, hieroin pintaan suolaa ja vähän muitakin epämääräisiä mausteita, mitä kaapista löysin. Sitten otin käyttöön kunnon valurautapadan. Ylltys, yllätys voita sinne parit nokareet pohjalle, pata levylle ja kun se on kuuma, paisti ottamaan väri pintaan. Ihan nopeasti vaan. Ai niin ja laitoin sinne voin joukkoon myös viisi valkosipulin kynttä kokonaisina antamaan makua. Kun paistissa oli kaunis ruskea väri pinnassa ja ilmassa leijaili ihana valkosipulin ja tirisevän lihan tuoksu, lisäsin pataan kuutioidut juurekset. Otin padan levyltä ja nostin grillipihdeillä paistin juuresten päälle. Ripottelin kaiken päälle viher- ja rosepippureita , ystävän kuivattamaa merisuolaa ja anopin kuivattamaa lipstikkaa.

Tältä koko komeus näytti uuniin mennessään:

Sitten vain kansi päälle, peukut pystyyn ja 180 asteeseen 70 minuutiksi. Paisti painoi kilon verran.

Ja tältä se näytti, kun otin sen pois:

Hyvin sälyny, vai mitä sanotte?😉

Tämän jälkeen otin paistin pois padasta ja käärin folioon rauhoittumaan. Aikataulusyistä pääsimme syömään vasta reilun tunnin kuluttua, mutta juurekset olivat pysyneet padassa lämpöisinä ja paisti foliossa. Kastikkeen tein sitten juuri ennen symistä. Lorottelin padasta lientä paistinpannulle, lisäsin siihen kermaa, vähän vaati suolaakin ja pippuria, mutta ei muuta. Annoin porista hetken aikaa kasaan ja eiku pöytään!

Ja tämmöstä me sitten syötiin:

SAKSANHIRVEÄ JA JUUREKSIA

1 kg saksanhirven luutonta reisipaistia

merisuolaa

mustapippuria

voita

1 iso bataatti

1 iso lanttu

lipstikkaa

rosepippureita

viherpippureita

(kastikkeeseen kermaa)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s