Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin: Mudcake!!!

Eilen siis söin ruusukaalia. Olihan se ihan hyvääkin itseasiassa, mutta ei niin hyvää, etteikö olisi voinut tehdä vähäsen jälkiruokaa. Tein sitten vanhanliiton mutakakkua. Käytin makeuttamiseen hedelmäsokeria, jonka GI on vain 19, kun tavan sokerissa, siinä pannassa olevassa, on muistaakseni 65. Eli fruktoosi on sallittua. En kaipaa tähän asiaan kommentteja sen enmpää kuin fruktoosin ja rasvan yhdistämiseenkään. Tätä olen tehnyt aina karpatessani ja homma on toiminut silti. Siis HILJAAAAAAAA (äänet päässäni)!!!!

Kun tein sitä ruusukaalia, perillinen leikki kiltisti kauhoilla ja pakasterasioilla keittiön lattialla. Ajattelin, että hyvin menee varmaan tämäkin ja aloitin oikein positiivisin mielin suklaan ja voin sulattelun mikrossa. Saman tien, kun mikro pärähti käyniin, poika päätti kyllästyä keittiöleikkeihin. Hän heittäytyi selälleen keittiön lattialle ja alkoi huutaa. Mistä lie oppinut? Siinä sähkövatkain toisessa kädessä ja lattialta nostettu sätkivä poika toisessa kädessä mietin vain mielessäni, mitäköhän miehelleni kuuluu? Laitoin silmäni kiinni ja näin hänet nauramassa ääneen biljardikeppi toisessa kädessä ja salamituplajuustopitsaslaissi toisessa kädessä elämästään nauttien. Tunsin taas tehneeni hienon ja loppuun asti mietityn ratkaisun. Tuntui hyvältä. Niin hyvältä, että laitoin lapsen lattialle ja sanoin hänelle ystävällisimmällä äänelläni: ”Huuda kuule ihan niin paljon kun haluat. Äidin on nyt tehtävä tämä taikina loppuun.” Ja lapsi huusi. Samalla, kun päättäväisesti kiskoi housuja jalastani pihassa liikuskelevien naapureiden iloksi.

Sain taikinan valmiiksi ja maistoin sitä ihan vähäsen ruokalusikalla. Hymy levisi kasvoilleni. Oikea hymy. Ei vittumainen, ei kireilevä, ei hulluuteen viittaava, vaan aito, hyvästä mielestä johtuva hymy. Suklaa, tuo jumalten aine pyöri suussani ja valui riemastuttamaan elimistöäni, joka meni lähes sekaisin onnesta ruusukaalin jälkeen. Jos tämä olisi tapahtunut elokuvassa, minun ympärilleni olisi jälkikäteen lisätty enkelimäinen valokehä, jossa ehkä lentelee myös pieniä visertäviä piirrettyjä lintuja ja pienet tähdet poksahtelevat synnyttäen uusia pieniä tähtiä. Ja se olisi tehty kuvaamaan onnea, valaistumista ja tyytyväisyyttä, EI HULLUUTTA!

Jopa lattialla huutanut ja taikinan vatkauksen aikana neljä alimmaista vetolaatikkoa (sis. grillivarrastikkuja, piparkakkumuotit, kaikki lastat, pihdit, kauhat ja vispilät, kelmu/folio/leivinpaperi/pakastepussit/jääpalapussit kaikki rullattuna pois paketeistaan) tyhjentänyt pikkuriiviö näytti silmissäni maailman ihanimmalata auringonmuruselta, jolle piti myös antaa tätä herkkua. Niinpä siinä lintujen liverrellessä hämäävästi korvissani otin ainoasta tyhjentämättömästä vetolaatikosta lusikan, kastoin sen suklaataikinaan ja annoin yksivuotiaalle lapselleni sen omaan käteen.

Nooh, virheitä sattuu. Ja jos joku nyt miettii moraaliselta tai joltaan terveyskannalta sitä, että voivoi kun tuo huono äiti antaa noin pienelle sokeria (hedelmäsokeria), niin suosittelen lukemaan, mitä tämä äiti on tehnyt noina edellisinä päivinä ja nauttia sydänkohtauksen tuomasta mukavan puristavasta tunteesta rintakehän seutuvilla. Kyllä, olkaa hyvä vain siitä tunteesta, että olette hyvä äiti!

Sain mutakakun uuniin ja valmiiksikin. Jätin sen vetäytymään vuokaansa ja kävin sillä aikaa suukottamassa suklaalla keittiön vaaleat kaapit uudelleen kuvioineen auringonmurusen yöunille. Ihana poika❤

Kannatti kuitenkin raahautua tuhisevan mykkyrän vierestä vielä alakertaan. Leikkasin lautaselle kunnon palan mudcakea, otin lusikan toiseen käteen ja rojahdin sohvalle telkkarin ääreen. Se oli äidin oma hetki se. Enkä olisi vaihtanut sitä edes pitsaan, bisseen ja biljardiin kavereiden kanssa!

MUDCAKE

200 g tummaa suklaata (väh 70% kaakaoo)

200 g voita

2 dl hedelmäsokeria

5 munaa

2 rkl mantelijauhetta

Sulata suklaa ja voi mikrossa. Ei kannata jättää pitkäksi aikaa, vaan kun se lähtee sulamaan, ota pois ja lusikalla sekoittele, niin loput sulaa siinä. Vatkaa joukkoon sokeri. Seuraavaksi vatkaa sekaan munat yksitellen. Lisää viimeisenä mantelijauhot. Maista taikinaa! Pakko! Se kuuluu tähän. Eikö ookin parasta suklaamoussea ikkään?!?!

No, laita loput voideltuun piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa niin kauan, kun haluat. Itse tykkään, että mutakakku saa olla hyvin mutaista, eli märkää! Paistan kakkua 200 asteessa 15 min, lasken uunin lämpöä 150 asteeseen ja paistan vielä viitisen minuuttia. Äitini taas esimerkiksi tykkää kuivemmasta ja pastaa ainakin puolet kauemmin. Hänen kakkunsa onkin ehkä enemmän rakenteeltaan hiekkakakku, kuin mutakakku.

No sitten vielä yksi juttu. Minusta tämä on parasta (nimenomaan tälläinen lällyversio) kun sen pakastaa ja syö jäisenä! Se on jotenkin rakenteeltaan sellaista, ettei se edes jäädy kivikovaksi, vaan lusikka uppoaa siihen kuin jäädykkeeseen ja sitä on helppo syödä samantien, kun ottaa pakkasesta. Sametinpehmeää, ei tippaakaan rakeista, sulaa suuhun sekoittuessaan kuumaan kahviin… Nyt kahvinkeittoon ja anoppi koemaistamaan mutakakkua, kun ilmestyi tuohon oven sisäpuolelle  =)

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

One thought on “Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin: Mudcake!!!

  1. Aaaah, kun ihana tarina taasen! Ja nyt täytyykin lähteä ostamaan ainekset mutakakkuun. Kiitos!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s